Hemp Hour Strap
Kävijöiden arvostelu:
(3 arvostelua)
Nätti kuosi mutta niin vaikea pukea päälle että viimeisenä tulee yleensä käyttöön. Vaatii harjoittelua jos se sitten. ehdottomasti isomman vauvan vaippa. Alle 3-kuiselle ei sovi lainkaan vaikka kääntelin sitä myyjän ohjeiden mukaan että sopis vaikka kuinka pienelle, mutta kun on pikkuselle haarasta liian leveä ja tönkkö niin eihän se toimi eikä mitkään villikset mahdu enää päälle. Parhaimmin sopii noin puolivuotiaasta lähtien. Ei kuulu suosikkivaippoihin. Näitä ilman olis pärjännyt.
harsopötkön kanssa olen tätä käyttänyt.
harsopötkön kanssa olen tätä käyttänyt.
hamppu menee aika kovaksi narukuivatuksessa ja siksi pikkuvauvan kanssa tulle kaytettya aika nihkeasti. tarvii lisaimua ihan pienellakin, ainakin meilla. paalleasettelussa menee aina tovi etta saa jalansuut kohdilleen. mutta ihan ok ja pitas menna pitkaan, ehka jopa toimii paremmin vahan isommalla, meilla hoikka 1 kk vauveli.
ei laheskaan paras nauhis markkinoilla, etenkaan hintansa puolesta.
ei laheskaan paras nauhis markkinoilla, etenkaan hintansa puolesta.
Olipas vaikeaa pukea päälle ensinmäisellä kerralla. Yksi Disanan nauhis on entuudestaan ja siihen totaali rakastunut. Kokeiluun tilasin sitten myös tämän.
En meinannut millään saada aseteltua pojan päälle kun jotenkin hajosi aina käsiin. Lopulta onnistuin jotakuinkin tyydyttävästi ja äkkiä villikset päälle :P
Mutta en todellakaan aio vielä luovuttaa! Josko sitä tämänkin oppisi? ;)
Muoks: Harjoitus tuottanut tulosta ja tämäkin nauhis on loistava! :)

Mun mielestä tämä on ehkä ihanin vaippa mitä on. Minun pienelle 2kk ikäiselle tytölleni menee kuin itsestään päälle ja napakasti! Hirmuisesti imee, meillä käytetään ohuehkon flanelli-tai bambuimun kera. Hahtuvat päälle. Ihanat värit. Piti näistä laittaa oikein ostoilmoitus kun häviävät ekana vaippahyllystä kun ovat niin ihania:)
Kuivuvat nopsemmin kuin muut sisävaipat, mutta ei tartte täytellä kuten sisätäyttöjä.
Kuivuvat nopsemmin kuin muut sisävaipat, mutta ei tartte täytellä kuten sisätäyttöjä.
Tilasin näitä kaksi, ja nyt tekisi mieli lisää, vaikka vaippoja onkin paljon...
Ihanat värit. Pehmeä, ja oi niin imukykyinen, vaikka vaati pitkän sisäänajon. Riittää meillä sisäkäytössä ilman kuorta sellaisenaan tai pienen flanelliimun kanssa, pitemmälle vaihtovälille laitan harson. Yöksi olen joskus kaikkien extrojen ollessa märkiä laittanut snappivaipan ja päälle strapin, hyvin pelaa! Ohuen ohut, ihana.
Vaikea saada sopimaan meidän pullukalle, mutta on vaivan arvoinen. Harmittaa, etten keksinyt näitä kun poika oli ihan pieni. Nämä jäävät meille!

Tilasin näitä monta kerrallaan aluksi, nyttemmin jäänyt vähälle käytölle, kun muut sisätäytöt kätevämpiä käytössä. Sai kyllä yövaipaksi hyvin täytettä kuoren alle. Mutta en ole raaskinut kyllä poiskaan myydä :)
Todella hyvä nauhavaippa. Liikkuvalle lapselle hieman hankala laittaa, mutta esim. yökäytössä erinomainen. Ei ihan vastasyntyneelle ollut sopiva, mutta 3kk-2v lapsille olen kokeillut ja tykännyt kovasti.
Tavalliset nauhavaipat ovat tähän verrattuna hankalia eikä niitä saa istumaan niin hyvin. Harson kanssa loistava paketti.
Ja kun näitä saa niin ihanissa väreissäkin =)
Tavalliset nauhavaipat ovat tähän verrattuna hankalia eikä niitä saa istumaan niin hyvin. Harson kanssa loistava paketti.
Ja kun näitä saa niin ihanissa väreissäkin =)
En ole näitä saannut aseteltua kunnolla meidän pojalle - joko lahkeensuut jäävät kummallisesti lörpöttämään tai sitten koko paketti hajoaa käsiin. Itse suosin "tavis"nauhiksia. Pitääpä muistaa laittaa nämä myyntiin...
Turhan tönkkö vaippa. Harsot peittosivat alkukuukausina mennen tullen istuvuudessa ja pukemishelppoudessa. Myin pois lapsen ollessa kolmikuinen.
Taskuvaippoihin ja muotoonommeltuihin sisävaippoihin tottuneelle on tämä vaippa aivan kauhistus! Paikalleen säätämisessä on karmea vaiva, jopa harsojen kanssa pääsee helpommalla. Ja isiä nyppii suunnattomasti irrotella tytön takamuksen alta pississä olevia nauhoja.
Malliltaan on sellainen, että on vaikea kuvitella vaipan istuvan minkään ikäiselle tai kokoiselle lapselle. Kiinnitys vaatii tosi napakan kuoren tai villikset, liikkuvalla lapsella hilautuu heti alaspäin kiinnitystavasta riippumatta. Ehkä jos tähän lisäisi snapin yläreunaan niin toimisi? Tästä toimimattomuudesta on saanut meillä lempinimen Viimeinen Kommunisti ;)
Jos aikoo kiilata vaipan tarpeeksi napakasti (niin että pitää pisut ) niin painaa varmuudella reisiä. Reidensuut muutenkin kovat ja joustamattomat. Hinta on kyllä halpa, ja värit kivat. Vimppana hätävaravaippana (kun kaikki muut on pesussa) ehkä menee jotenkuten.
Ihanat värit! Nämä innostivat kokeilemaan nauhavaippojakin ja nyt ovat yökäytössä lisäimujen kera. Aivan näppäriä, mutta edelleen olen sitä mieltä että nauhavaipat ovat extremekestoilua varsinkin liikkuvalla lapsella :D!
Valitettavasti tönkkööntyy jonkin verran narukuivauksessa.
'perinteisempi' nauhis miellyttää enempi.
'perinteisempi' nauhis miellyttää enempi.
Näppärämpi käyttää kuin odotin,käyttäjä 2v. Uudet värit upeita! Kuivuu nopsaan,on kaunis ja imee hyvin.
Meillä ollu vasta muutaman kerran reilu 10 kg lapsella ja on ainakin helpompi laittaa ku tava nauhis ja tulee kivempi pakettikin...ainakin mun mielestä.
Meillä tätä on käytetty noin kuukauden ikäisestä eteenpäin, pienemmälle en saanut tätä istumaan oikein mitenkään. Vaipan kokoa olen säätänyt takareunaa taittamalla. Edullinen, nopeasti kuivuva ja pitkäikäinen systeemi tämä varmasti on, mutta jos täydellisestä istuvuudesta haaveilee, ei tämä ehkä ole oikea valinta.
Ihana! Tykkään muutenkin nauhavaipoista, ja tässä tämä: ei tarvi imua lisäillä paljo mitään! Eikä varmasti käy edes täysillä vielä :) Poika on 10 kiloo, aika reilu koko on. En välttämättä vastasyntyneelle laittaisi. Esim. disanat mielestäni pienempiä.
Istuu hyvin 8 kk ikäiselle hoikalle pojalle (lisäimuna TSI-froteeneliö ja HempIt Superbooster). Pysyy melko pehmoisena narukuivatuksessa.
Tilasin näitä 8 kappaletta ja en suotta. Kun pesukertoja on monenmonta niin imukyky on erittäin hyvä jopa ilman lisäimua. Ja öisin sisään voi sujauttaa lisäimun vaipan olematta silti tönkkö. Tästä saa varsin pienen paketin ja istuu kuin unelma meidän 2 kk:tta vanhalla 5.5 kg painavalla tytölläkin kun etureunaa hieman kääntää sisäänpäin ja siten jää vielä kasvunvaraakin. Joten uskallan väittää että erittäin hyvän mallinsa ansiosta sopii erikokoisille ja -ikäisille mainiosti.

astralis
2010-10-12 11:27:09
Mutta tosiaan isomalla muksulla ovat kivoja lisäimun kanssa.